Suuri saksalainen, jatkosodan aikainen valonheitin näyttelyssä.

Saksalainen 150 cm hakuvalonheitin (Flak-Sw 34)

Esineet

Valonheittimet mahdollistivat ilma-ammunnan optisilla suuntausvälineillä pimeällä. Niillä etsittiin lentokoneita kuulosuuntimilta tai tutkalta saatujen suuntien perusteella. Kun maali oli löytynyt, se siirtyi seurantavalonheittimen keilaan. Seurantavalonheittimien peilit olivat pienempiä, halkaisijaltaan 90–110 cm. Hakuvalonheittimet puolestaan jatkoivat uusien lähestyvien koneiden etsintää.

Valonheittimien käyttö riitti yleensä jo itsessään pommikoneen tehtävän epäonnistumiseen, sillä sokaiseva valo esti ohjaajaa ja tähystäjää näkemästä kohdetta. Lisäksi riski tulla optiseen tähystykseen perustuvan ilmatorjunnan ja yöhävittäjien alasampumaksi kasvoi merkittävästi. Pelotevaikutus oli siis huomattava. Valonheittimen keilaan joutunut viholliskone kääntyi yleensä takaisin, pudottaen pomminsa välittömästi pois.

 

Valovoima: 1 000 000 cd (1 kandela = yhden kynttilän valaisuteho)

Polttoväli: 640 mm

Valokeilan leveys: 20 metriä 1 000 metrin korkeudessa

Valaisukorkeus: 10 km

Lisätiedot

Sijainti

Näyttely

Kuvia museoesineestä

Edellinen
Maastonvihreä Fokker 21 näyttelyhallissa. Koneessa on jääkentälle laskeutumista varten sukset.
Fokker D.XXI (FR-110) 

Lentokoneet

Seuraava
Suuri tumma, lautasmainen tutka museon näyttelyssä.
Tulenjohtotutka FuMG 39 Würzburg Dora TD (”Irja”)

Esineet