Brewsterin konservointi

Maalipinnassa on kulunut kuva ilveksestä.

Brewsterissä on säilynyt alkuperäinen Hämeen lennoston tunnus, ilves.

Brewster saatiin Suomeen pitkäaikaiseen lainaan Yhdysvalloista vuonna 2008. Koneen omistaa Yhdysvaltain Laivaston Ilmailumuseo Pensacolassa. Näytteillä oleva kone ammuttiin alas ilmataistelussa venäläisten puolella rintamaa 25.6 1942 ja se nostettiin järvestä vuonna 1998.

Brewster on ainoa tyyppinsä edustaja maailmassa ja sen lisäksi se on myös maailman ainoa museossa näytteillä oleva ilmataistelussa alasammuttu kone, joka on kuitenkin säilynyt yhtenä kappaleena. Koneen alkuperäisyysaste on korkea: siinä on nähtävissä sekä alkuperäinen maalipinta käytönaikaisine kulumajälkineen että taistelussa ja pakkolaskussa syntyneet vauriot.

 

Brewsterin istuin ja selkäpanssari ovat koneen vieressä näyttelyssä.

Brewsteriin on tullut takaapäin vihollisen luoti, joka on halkaissut panssarin ja vaurioittanut istuinta.

Konservoinnissa kone pyrittiin saamaan lähelle ulkoasua, jossa se oli välittömästi pakkolaskun jälkeen. Nykyinen asettelu näyttelyssä on tietysti kompromissi siitäkin syystä, että kone oli järven pohjassa pystyasennossa nokka alaspäin osittain mutaan hautautuneena. Konservointityö käsitti rakenteen puhdistusta ja suojausta, sekä noston yhteydessä ja sen jälkeen tulleiden vaurioiden korjausta. Lisäksi tiettyjä syöpymisen takia tuhoutuneita osia, kuten ohjaamon mittareita ja tiettyjä käyttölaitteita valmistettiin uudelleen replikaosina, tai korvattiin varastoista löytyneillä alkuperäisosilla. Rakenteen korjauksissa ja uusien osien valmistuksessa käytettiin useimmissa paikoissa lentävän koneen rakenteesta poikkeavia menetelmiä, koska tavoitteena oli säilyvyyden ja rakenteellisen keston varmistaminen lentokunnon sijaan. Lisäksi korjaukset on nyt tarvittaessa helppo erottaa koneen alkuperäisestä rakenteesta.